Uusi työvuosi on pyörähtänyt jälleen käyntiin. Iso osa opettajista on aloittaa työvuoden motivoituneina ja innoissaan. Tätä tukee OAJ:n juuri julkaisema opetusalan työbarometri, jonka mukaan kaksi kolmesta opettajasta kokee työn imua ja iloa.
Työolobarometri selvittää opetusalan työoloja kahden vuoden välein. Elokuun alussa julkaistun barometrin keskeisiä tuloksia:
• Yleisesti työolot ovat pysyneet mittausjaksolla ennallaan verrattuna aiempiin mittauksiin.
• Hyvä esihenkilötyö näkyy kautta linjan parempana työhyvinvointina ja työssäjaksamisena.
• Mittausviikolla opettajat tekevät keskimääräistä palkansaajaa enemmän työtunteja (opettaja 40,5 tuntia ja esihenkilöt 42,9 tuntia).
• Lähes kaikki tutkitut indikaattorit osoittavat, että työtyytyväisyys ja -viihtyvyys ovat heikentyneet ammatillisessa koulutuksessa. Ammattikorkeakoulussa mittausviikon keskimääräinen työaika oli peräti 46 tuntia.
• Kolme viidestä kokee työn määrän liian suureksi ja kaksi viidestä kokee stressiä.
• Joka viides opettaja kokee vakavaa ja toistuvaa epäasiallista kohtelua tai kiusaamista ja joka kymmenes opettaja on joutunut väkivallan kohteeksi työssään (varhaiskasvatuksessa peräti joka kolmas opettaja).
Vaikka iso osa kokee työn imua ja iloa, liian suuri osa opetusalan työntekijöistä kokee työssään monia kuormitustekijöitä. Mikä tähän auttaisi?
Resurssien lisääminen ja oikea kohdentaminen on tietysti patenttiratkaisu moneen ongelmaan. Riittävän pieni ryhmäkoko, joka huomioi tukea tarvitsevat oppijat, on monen opettajan toivelistan kärjessä. Barometrin mukaan myös hyvä esihenkilötyö auttaa jaksamaan ja tuottaa myös säästöä vähentämällä sairauspoissaoloja.
Työmäärän rajaaminen ja vähentäminen on sekin vaikea asia. Osalla opettajista on selkeä tuntimäärä, joka rajaa työaikaa, muttei välttämättä työmäärää. Osalla opettajista ei ole määritelty absoluuttista työaikaa, jolloin työn rajaaminen on keino vähentää kuormitusta.
Ammattiryhmänä opettajat ovat hyvin tunnollisia, välillä ehkä liiankin tunnollisia. Väitän, että osaan työmäärästä ja -ajasta opettaja pystyy itse vaikuttamaan. On hyvä kysyä välillä itseltään, voinko tehdä työtä vähemmän tai ei aina niin ”viimeisen päälle”. Uskon, että silloinkin työ tulee tehtyä asianmukaisesti.
Hyvää alkanutta työvuotta kaikille opettajille ja esihenkilöille!
Kari Nieminen
puheenjohtaja
OAJ Pohjanmaa