Pohjanmaan Luokanopettajat ry järjesti 10.2.2024 perinteikkään Opepäivän Seinäjoen Framilla. Paikalla opettajia oli n. 200 ja etänä 115. Koronavuodet ovat tehneet pysyvää muutosta Opepäivän live-osallistumisen määrään (joka oli v. 2019 yli 400 hlöä!), mutta siitäkin huolimatta Opepäivä järjestyi laadukkaasti. Opepäivän etäosallistumisen mahdollisti paikallinen toimija, Luova Tehdas Oy.
Päivän teemana oli ”Sua varten” ja meitä opettajia varten Pohjanmaan Luokanopettajat olivat onnistuneet järjestämään huikean hyvät luennoitsijat. Päivän juonsi ansiokkaasti muusikko Mikko Kuustonen, joka todella tuntui olevan Opepäivässä ”mua varten”. Mikko lauloi, soitti, oli läsnä ja kuunteli esiintyjiä herkällä korvalla. Kuustosen vuorovaikutustaidot tulivat päivässä esille erinomaisesti, kun hän kietoi esiintyjien tarinaa yhteen hakien vaikutteita omista kokemuksistaan ja elämästään. Kuustonen on toiminut työuransa aikana myös uskonnon opettajana ja hän kertoi hetkiä, jolloin opettajuus on ollut lähellä hänen ihmisenä kasvuaan.
Koulutuspäivä alkoi viisinkertaisen Special Olympicsin mestarin, Veera Luhtasen aamunavauksella. Hänen esiintymisensä oli täynnä vahvaa läsnäoloa, huippu-urheilijuutta ja lahjakkuutta. Kuustosen haastatellessa Luhtasta, kertoi Veera vaatimattomasti kilpailutilanteen olleen ”vähän jännittävä Special Olympics-kisoissa, mutta ihan hyvin meni silti”. Veera Luhtanen on jalasjärveläinen nuori nainen, joka elää ja hengittää huippu-urheilijan arkea.
Kuustonen haastatteli uskonnonopettaja, kirjailija Hanna Kivisaloa. Hanna on suosittu kirjailija ja sanataitelija, jota voi seurata somessa @sekunnitjatunnit. Hannan tekstit ovat inhimillisiä, armoa antavia, puhuttelevia ja koskettavia. Hän puhui Opepäivässä oman opettajuutensa heikoista hetkistä ja etenkin siitä, miten hän on kohdannut opettajan työn raadollisuuden ja oman rajallisuutensa ihmisenä ja opettajana. Hanna pohti opettajan työtä mm. moraalisen krapulan näkökulmasta, eli siitä, ettei pysty kohtaamaan lapsia koulussa siten kuin he ansaitsisivat tulevansa kohdelluiksi. Hanna kuvaili opettajan työn hektisyyttä ja osittain joustamattomuuttakin: työtä harvoin mukautetaan tekijänsä näköiseksi. Kaikille opettajille tarjotaan samat koulutukset, säännöt ovat samat mm. lyhennettyyn työviikkoon nähden, lukujärjestyksen rakennetaan ennen kaikkea järjestelmä edellä ja myös jokaisella opettajalla pitäisi olla oikeus tulla kohdelluksi töissä yksilöinä. Opettajallakin on oikeus tulla kohdatuksi. Kivisalon haastattelussa korostui paitsi armo, mutta myös ilo ja rakkaus opettajuuteen: ihminen ei välttämättä ole menestystarina, mutta jokainen on merkitystarina.
OAJ ja OAJ Pohjanmaa tervehtivät opettajakuntaa hyvillä muistutuksilla siitä, miten molemmat organisaatiot tukevat opettajuutta ja etsivät keinoja opettajuuden hyvinvoinnin tukemiseen. OAJ:n edustaja, Katariina Kattelus, muistutti erityisen tärkeästä työelämätaidosta – on pystyttävä myöntämään kun ei jaksa ja kun tarvitsee apua. Katariina kertoi mm. Opettajien työhyvinvointirahaston toiminnasta, josta löytää lisätietoja https://www.oaj.fi/arjessa/tyohyvinvointi/tyohyvinvointirahasto/. OAJ:n Pohjanmaan alueyhdistystä päivässä edusti Alueasiantuntija Pia Latomäki. Pia esitteli OAJ Pohjanmaan toimintaa: kannattaa tutustua ajatuksella ja oman kalenterin kanssa kevään erinomaiseen tapahtumakattaukseen https://www.oajpohjanmaa.fi/tapahtumakalenteri/
Päivässä esiintyi myös Joni Jaakkola. Jaakkola on hyvinvointialan moniottelija, joka rakensi harrastuksestaan itselleen ammatin. Jaakkola kertoi muistutteli jokaisen hyvinvointiin vaikuttavista tekijöistä ja niiden välisestä tasapainosta: uni, aktiivinen toiminta, lepo, liike ja sosiaaliset suhteet. Jaakkolan avaimet hyvään, tasapainoiseen elämään löytyvät edellä mainittujen lisäksi siitä, että jokaisen tulisi pyrkiä löytämään oman elämän flow, eli se, miksi tehdä yhtään mitään. Vaikka Jaakkola muistuttelikin eri osa-alueiden välisestä tasapainosta, niin hänkin oli armelias: flown, elämän ja elämisen välillä on oltava välillä hetkiä, jotka hetkittäin korostuvat: tasapaino löytyy isosta kuvasta ja omasta fiiliksestä. Ihminen tietää, että jotain pitää tehdä tasapainon tai hyvinvoinnin saavuttamiseksi, kuitenkin , mutta arjen elämä haastaa, kun moni elämän osa-alue on saman aikaisesti solmussa. Tärkeää tuollaisissa tilanteissa on aikataulutuksen ja tekemisen priorisointi: kaikkea ei voi päättää, mutta moneen asiaan voi vaikuttaa.
Päivän helmi oli ehdottomasti Kuustosen itse kehittämä yllätysnumero. Hän oli kutsunut viimeiseksi päivän esiintyjäksi oman tyttärensä, Minka Kuustosen. Isä ja tytär keskustelivat ja kertoivat yhteisistä kokemuksistaan koulumaailmassa. Minkan koulu-ura ei ollut kokemuksiltaan ollut upeimmasta päästä, mutta opettajien kohtaaminen, kannattelu ja kannustaminen ovat mahdollistaneet hänelle kouluajan heikkoina hetkinä kokemuksen tulla kuulluksi ja kohdatuksi.
Opepäivä järjestetään taas ensi vuonna. Merkkailkaahan kalentereihinne 15.2.2025,
Framilla tavataan!
OAJ Pohjanmaa on tukenut Opepäivän järjestämistä.
Anne Hautala