Niin oppilaitoksissa kuin monissa muussakin organisaatioissa korostetaan toiminnan ja osaamisen kehittämistä. Tämä tapahtuu usein ilmiölähtöisesti: jokin uusi ilmiö, esimerkiksi pedagoginen menetelmä, nostetaan esille ja asetetaan kehittämisen tavoitteeksi.
Olen jäänyt pohtimaan, missä määrin on tunnistettavissa, onko ilmiö lopulta uusi kaikille vai kenties vain oman ikäisille tai itselle – vai onko ilmiö jo entuudestaan tunnettu mutta sillä on vain uusi nimi. Uudistaminen uusien ilmiöiden kautta on hyvä asia mutta se kannattaisi varmistaa, missä määrin ilmiö on uusi ja missä määrin ei. Esimerkiksi pedagogiikassa on moni menetelmä jo keksitty, vaikka se saattaa saada uudet, hienot digitaaliset vaatteet.
Erityisen tärkeää olisi, että niin oppilaitoksissa kuin ylipäänsä organisaatioissa tunnistettaisiin henkilökunnan osaamisen taso läpileikkaavasti. Näin päästään ainakin siihen, ettei alati tuoda esille ilmiön kokeiluja täysin uusina. Kun jo olemassa oleva osaaminen on tunnistettu, pystytään huomioimaan kokeneempien osaaminen. Tällöin jo olemassa oleva osaaminen ei tule sivuutetuksi vaan kaikki jo kokeneet ja uutta oppivat tulevat nähdyiksi. Myös markkinoinnissa voidaan siirtyä puhumaan osaamisen tarpeen jatkuvasta ylläpitämisestä pelkästään uusien kokeilujen asemasta.
Asiantuntijuuden tunnistaminen on Lehtisen ja Palosen (2011) mukaan haasteellinen tehtävä, sillä asiantuntemusta ei takaa välttämättä korkea asema tai pitkä ura vaan pyrkimys jatkuvaan, asiantuntijuuden tarkoitukselliseen harjoittelemiseen. Tällöin pyritään harjoittelemaan juuri niitä taitoja tai asioita, joita ei vielä täysin hallita. Avain harjoittelun onnistumiseen on tarkka, taitavan opettajan tai mentorin antama relevantti palaute siitä työstä, mitä pyritään kehittämään, ja palautteen analysointi kehittämisen näkökulmasta. Asiantuntijuutta on yritetty tunnistaa esimerkiksi kyselyillä asiantuntijoilta itseltään ja sosiaalisen arvioinnin eli vertaisarvioinnin avulla. Näiden menetelmien ongelmia ratkoakseen Lehtinen ja Palonen ovat kehittäneet menetelmää, jolla kuvataan vuorovaikutussuhteiden ja tiedon vaihtamisen tiheyttä ja keskittyneisyyttä asiantuntijoiden toiminnassa sekä osana asiantuntijoiden verkostoa että yksittäisten toimijoiden keskeisyyden arvioimiseksi. Vaikka osaamisen tunnistaminen on menetelmällisesti haasteellista, erityisesti laadukasta tutkimusta tehtäessä, organisaatioissa olisi tärkeää yrittää selvittää osaamista, vaikka menetelmä olisi joskus hieman köppäisempikin. Näin asiantuntijat saavat ainakin kokemuksen kuulluksi ja nähdyksi tulemisesta.
Heli Katajamäki
YLL-jaoston puheenjohtaja
OAJ Pohjanmaa
Lähde: Lehtinen, E., & Palonen, T. (2011). Asiantuntijaosaamisen luonne ja osaamisen tunnistamisen haasteet. Ammattikasvatuksen aikakauskirja, 13(4), 24–42. Noudettu 19.8.2022 osoitteesta https://journal.fi/akakk/article/download/114570/67630